Tiivistän tähän koko huhtikuun kuulumiset, sillä viimeisten koulukiireiden vuoksi en ole ehtinyt blogia päivittelemään. Paljon on kuitenkin ehtinyt tapahtua:<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

-Porin seudun kultaisten taippari treeneissä olemme käyneet Brendan kanssa tutustumassa lintuihin ja kaniin ja Brenda onkin kovasti tykännyt. Joten riistan suhteen ei ole mitään ongelmaa.

 

-Brendan kanssa ollaan käyty taas monissa eri paikoissa ja menipä neidin minne tahansa niin on monia ihmisiä ihastelemassa ja kyselemässä neidin rotua. Usein saakin kuulla, ettei kukaan ole ikinä kuullutkaan clumberinspanielista. Brenda on päässyt käymään muutamissa liikkeissä, joista kävimme etsimässä pihalaattoja, vanhainkodissa taas muutaman kerran, eläinkaupoissa, olipa neiti mukana (sylissä) huonekaluliikkeessäkin. Tivolissakin kävimme kävelemässä, eikä neiti piitannut mitään laitteista sun muista härveleistä. Ihmiset olivat vain Brendan mieleen ja kaikkia olisi tarvinnut kovasti päästä moikkaaaan.

 

-27.4 Kävimme Harjunpäässä mätsärissä Pepin ja Brendan kanssa.Brendakin pääsi osallistumaan pentuihin. Ensin oli pennut, jossa Brenda esiintyi upeasti ja yleisön kuin tuomarinkin naurahtelemaan kulkemalla isojen pentujen joukossa häntä tuhatta ja sataa heiluen. Saimme punaisen nauhan ja sijoituimme suuren koiramäärän joukosta toisiksi. Tässä mätsärissä oli vielä paras pentu- kilpailu, johon pääsimme myös osallistumaan (sinisten ja punaisten, sekä isojen ja pienien koirien luokkien 2 parasta). Brenda jatkoi hienoa esiintymistään ja oli upeasti paras pentu 3! Peppi esiintyi myös innokkaasti, taisi olla kateellinen kun pikkuneiti pääsi ensimmäiseksi kehään ja Peppi joutui odottelemaan autossa. Saimme punaisen nauhan ja olimme lopulta kolmansia. Kotiintuomisina olikin jos jonkinmoista kunniakirjaa ja palkintoa.

 

-Toko liikkeitä olemme treenanneet myös kovasti ja maahanmeno tuntuu olevan Brendan suosikki liike ja  hienosti neiti meneekin nopeasti käskyn saatuaan maahan ilman käsimerkkiä, samoin onnistuu istuminen. Sivulle tulon tekniikankin on neiti jo sisäistänyt.

 

-Bella ja Peppi tulevat pikkuneidin kanssa hyvin juttuun. Etenkin Peppi on samaistunut Brendan pentumaiseen käytökseen ja käyttäytyykin välillä aivan kuin pieni pentu. Bella ja Peppi ovat tietenkin päässeet myös keskenään ilman Brendaa kyläilemään mummulaan ja muutenkin saaneet huomiota osakseen.